Kannabisyritysten tuloveron alennus

TÄRKEIMMÄT TOIMENPITEET:

  • Vireillä oleva Yhdysvaltain verotuomioistuimen tapaus esittelee mielenkiintoisen teorian, joka estää liittovaltion tuloveron hylkäämisen kaikista marihuanaliiketoiminnan vähennyksistä.

  • Teoria pysyy vuoden 2017 veronalennuksista ja työpaikoista annetun lain säännöksessä, joka sallii pienten veronmaksajien käyttää yksinkertaistettua varastokirjanpitoa verotuksessa.

  • Kongressissa vireillä oleva lainsäädäntö poistaisi marihuanan Controlled Substances Act -lain aineluettelosta, mikä johtaisi tuloverovähennysten kiellon kumoamiseen marihuanayritysten osalta.

Viimeisen 40 vuoden ajan marihuanayrityksiä kiellettiin vähentämästä yrityskuluja liittovaltion tuloveroilmoituksissaan. Lyhyen voiton jälkeen verotuomioistuimessa asiassa Jeffrey Edmondson v. komissaari,[1] Kongressi muutti Internal Revenue Code -lainsäädäntöä vuonna 1982, jotta laittomien huumekauppiaiden liiketoiminnassa vähennykset toimistovuokrasta, painovaa’an, pakkausten ja autokulujen osalta evättiin laittomilta huumekauppiailta kaikki liiketoiminnalliset vähennykset ja hyvitykset. Muutoksessa määrätään, että verovelvolliset, jotka harjoittavat liittovaltion tai osavaltion lain kieltämää valvottavien aineiden kauppaa, eivät saa vähentää kustannuksia verotettavan tulonsa laskemiseksi tai hakea hyvitystä verovelvollisuudestaan.[2] Valvottuihin aineisiin sisältyy marihuana.

Vuodesta 1982 lähtien monet osavaltiot ovat laillistaneet lääketieteellisen ja virkistyskäyttöön tarkoitetun marihuanan, mutta näiden osavaltioiden lainsäädäntö ei vaikuta liittovaltion lakiin. Liittovaltion tuloverovähennykset marihuanan tuottajille ja jakelijoille ovat edelleen kiellettyjä. Siitä huolimatta nyt veronmaksaja on ilmaissut uuden ja mielenkiintoisen teorian vähentääkseen vähennyskiellon vaikutukset.

Tällä hetkellä verotuomioistuimessa vireillä on Alternative Therapies Group, Inc. v. komissaari.[3] Veronmaksaja, marihuanaalan yritys, lieventää sitä, että vuoden 2017 veronalennuksista ja työpaikoista annetun lain säännös, joka yksinkertaistaa varastojen verokirjanpitoa, valtuuttaa sen ottamaan huomioon kirjanpidossaan “myydyt tavaran hankintahinnaksi” kirjatut menot, mikä ohittaa. “vähennysten” kieltäminen.

Yksinkertaistetun varastokirjanpitomenetelmän, johon verovelvollinen luottaa, on oltava “yhtenäinen [ ] tällaisen verovelvollisen kirjanpitomenetelmään, joka näkyy verovelvollisen sovellettavassa tilinpäätöksessä kyseiseltä verovuodelta tai, jos verovelvollisella ei ole soveltuvaa tilinpäätöstä kyseiseltä verovuodelta, verovelvollisen kirjanpitoon ja kirjanpitoon, joka on laadittu verovelvollisen kirjanpitomenettelyjen kanssa.”[4]

Verovelvollinen käytti toista vaihtoehtoa – verovelvollisen kirjanpitomenettelyn mukaisesti laadittuja verovelvollisen kirjanpitoa ja kirjanpitoa. Yksinkertaistettu varastokirjanpitomenetelmä on ”pienen” yrityksen käytettävissä. Yritys on pieni, jos sen bruttotulot eivät ylitä 25 miljoonaa dollaria, joka on tarkistettu vuosittain inflaatiolla kolmen edellisen vuoden ajalta.[5] Pieni veronmaksaja voi myös käyttää kassalaskentamenetelmää (tuloerät sisällytetään bruttotuloihin, kun ne on saatu ja menot vähennetään maksettaessa), mikä poikkeaa yleissäännöstä, jonka mukaan veronmaksajien, joilla on vaihto-omaisuus, on käytettävä suoriteperusteista kirjanpitoa..[6]

Vaihtoehtoisten terapioiden veronmaksaja kasvatti ja korjasi marihuanaa ja valmisti marihuanatuotteita. Se maksoi suorat ja välilliset kulut kasvu- ja viljelytoiminnasta. Sen verotuomioistuinhakemus väittää, että sillä on aivan kuten kaikilla muillakin pienillä yrityksillä oikeus käyttää uutta yksinkertaistettua kirjanpito- ja arkistointimenetelmää sekä kassalaskentaa varastonsa kirjanpitoon. Veronmaksajan kirjanpitoon ja veroilmoitukseen sisältyi 2 miljoonaa dollaria myytyjen tavaroiden kustannuksista, minkä IRS ei hyväksynyt. Tämä summa on esillä vireillä olevassa asiassa.

Myytyjen tavaroiden kustannukset pienentävät bruttotuloja. Tuloksena oleva summa on bruttotulo (bruttovoitto). Bruttotuloista vähennetään sallitut vähennykset. Verolaki tekee eron myytyjen tavaroiden kustannusten ja vähennysten välillä, koska liittovaltion verolaki ei voi kieltää myytyjen tavaroiden hintaa. Yhdysvaltain perustuslaki sallii “tuloveron”.[7] Vero, joka ei salli myytyjen tavaroiden kustannusten bruttotulojen “ylimääräistä” vähennystä (offset), olisi perustuslain vastainen bruttotulovero. Seurauksena on, että liittovaltion verolaki kieltää vain “rajan alapuolella olevat” vähennykset marihuanayrityksen “bruttovoitosta”.

Veronmaksajan vetoomus helpottaa sitä, että sen kirjanpitomenettelyt kompensoivat asianmukaisesti myynnistä saadut bruttotulot hyödykkeiden hinnalla. Veronmaksajan kirjanpidossa ja kirjanpidossa ilmeisesti oli varastotili, jolla aktivoitiin välittömät ja välilliset kustannukset, jotka se maksoi marihuanatuotteiden tuotannosta ja jakelusta. Kun veronmaksaja myi tuotteensa, sen kirjanpitoon ja kirjanpitoon kirjattiin myynnin määrä bruttotuloina ja kuitattiin bruttotulojen määrä myymänsä varaston kustannuksilla.

On selvää, että kongressi voi muuttaa verolakia siirtääkseen menot kielletystä linjan alapuolella olevasta vähennyksestä sallittuun linjan yläpuolelle myytyjen tavaroiden kustannuksiin. Muutos, jolla tämä muutos toteutettiin, on Vaihtoehtoisten hoitomuotojen verovelvollisen mukaan yksinkertaistettu varastokirjanpitomenetelmä.

IRS:n hylkäämisen teoria on epäilemättä se, että vuonna 2017 annettu yksinkertaistetun varastokirjanpitomenetelmä ei implisiittisesti kumonnut vuoden 1982 lakia, joka kielsi marihuanayrityksiä vähentämästä liiketoimintakuluja. Valtiovarainministeriö on yleisesti ilmaissut tämän teorian vuonna 2020 julkaistussa määräyksessä yksinkertaistetun varastokirjanpidon selittämiseksi.[8] IRS-teoria tukeutuisi sääntöön, jonka mukaan myöhemmillä säädöksillä implisiittisiä lakisääteisiä kumoamisia ei suosita, ellei kongressin tarkoitus ole selvä ja ilmeinen.[9] Asetus näyttää perustuvan olemattomaan lakiin, mikä tekee sen pätevyydestä ongelmallisen.

Vaihtoehtoisten hoitomuotojen ongelma saattaa hajaantua siihen, salliiko yksinkertaistetun varastokirjanpitomenetelmän avulla veronmaksajan määrittää myydyn hyödykkeen hankintahinnan kirjanpitomenettelyissään. Vetoomus ei paljasta veronmaksajien myytyjen tavaroiden kustannusten erityiskustannuksia, jonka IRS hylkäsi, ja väittää vain, että veronmaksaja maksoi tuottajana suoria ja välillisiä kustannuksia marihuanan viljelystä ja tuotannosta. Jos tämä voidaan todistaa, veronmaksajalla on perusteltu perustelu, jonka mukaan kustannukset sisältyivät yksinkertaistetulla varastolaskentamenetelmällä myytyihin tavarahintoihin ja että niitä ei perustuslaillisten rajoitusten vuoksi voitu evätä vähennyksinä.

Viimeisin marihuanan vähennyksen epäämistä koskeva tapaus on Lord v. komissaari.[10] Siinä tapauksessa veronmaksaja, marihuanan viljelijä, jalostaja ja jakelija, väitti tuloksetta, että vähennykset nopeutettua poistoa varten[11] ja bonuspoistot[12] jonka se vaati yksinkertaistetun varastokirjanpitomenetelmän voimaantuloa edeltävän verovuoden osalta, että se sisällytetään myytyjen tavaroiden hankintahintaan. Nämä poistovähennykset aktivoitiin vaihto-omaisuuteen yhtenäisten pääomitussääntöjen mukaisesti.[13] Säännöissä säädetään, että vaikka verovelvollisen kirjanpidossa ja kirjanpidossa nämä poistot käsitellään juoksevina kuluina, ne eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä verotuksessa vähennyskelpoisia, vaan ne on sen sijaan lisättävä varastoon ja luovutettava, kun niihin liittyvät tavarat myydään. Yhtenäisissä pääomitussäännöissä todetaan nimenomaisesti, että hankintamenoa, joka ei ollut vähennyskelpoinen minkään verovuoden osalta, ei muunneta kuluksi, joka voidaan sisällyttää myytyjen tavaroiden hankintahintaan. Tästä ja muista syistä Lordin veronmaksaja hävisi asian.

Hallintomenettelylaki: Vaihtoehtoisia hoitomuotoja koskeva verotuomioistuimen vetoomus lieventää myös sitä, että IRS:llä on hallinnollinen käytäntö, joka kieltää marihuananviljelijöiltä mahdollisuuden ilmoittaa yksinkertaistetulla varastokirjanpitomenetelmällä myydyistä tavaroista, ja että käytäntö on pätemätön, koska IRS ei antanut huomautusta ja mahdollisuutta kommentoida käytäntöä hallintolain edellyttämällä tavalla. Tämä IRS:n opas ilmeisesti sisältyy marihuanateollisuuden julkaisemattomaan IRS-tarkastusoppaaseen. Veronmaksajat ovat viime aikoina voittaneet tapauksia, joissa he ovat osoittaneet, että IRS on julkaissut lainvoimaisen hallinnollisen säännön, jota ei ensin toimitettu julkisuuteen ja veronmaksajien kommentointiin.[14]

Vireillä oleva lainsäädäntö: Lordin mielipiteen toiseksi viimeinen kappale ilmoittaa, että lainsäädännön puuttuessa verotuomioistuin panee tiukasti täytäntöön vuoden 1982 marihuanan kieltämistä koskevan lain. Nyt kongressissa on vireillä lakiesitys, joka poistaisi marihuanan valvottujen aineiden lain alaisten aineiden luettelosta, mikä johtaisi marihuanayritysten vähennysten ja hyvitysten tuloverotuksen kumoamiseen.[15] Lakiehdotuksessa on myös liittovaltion valmistevero marihuanalle. Lakiesitys hyväksyttiin eduskunnassa 1.4.2022, mutta senaatti valmistelee omaa lakiesitystään. Säädös on näin ollen kyseenalainen, sillä hyväksyminen saattaa edellyttää 60 senaatin ääntä, ja sillä välin verotuomioistuin on edelleen sitä mieltä, ettei se ole vastuussa vähennyskiellon aiheuttamien teknisten verotusasioiden ratkaisemisesta.

LOPPUHUOMAUTUKSET

[1] TC-muistio. 1981-623.

[2] IRC §280E.

[3] No. 2022-8668 (7. tammikuuta 2022).

[4] IRC §471(c)(1)(B)(ii).

[5] IRC §448(c)(1).

[6] IRC §448(b)(3).

[7] US Const. 16. muutos.

[8] Treas. Reg. §1.471-1(b)(6)(i).

[9] National Ass’n. Home Builders v. Defenders of Wildlife, 551 US 644, 662 (US, 2007).

[10] TC-muistio. 2022–14 (1. maaliskuuta 2022).

[11] IRC §168(a).

[12] IRC §168(k).

[13] IRC §263A.

[14] Mann Construction, Inc., c. Yhdysvallat, 2022WL 619822 (6th Cir. 3. maaliskuuta 2022) (IRS-ilmoitus ei kelpaa); Liberty Global, Inc. v. Yhdysvallat, No.1:20-cv-03501-RBJ (Fed. Dist. Ct. Col. Apr. 4, 2022) (IRC §245A:n mukainen väliaikainen määräys ei kelpaa).

[15] Marihuana Opportunity Reinvestment and Expungement (MORE) Act (117th Cong., HR 3617).

© 2022 Miller, Canfield, Paddock and Stone PLC National Law Review, osa XII, numero 109

Leave a Comment